30x talletuksella. Vedonlyönti: Korotetut kertoimet
Betkwiff on vuonna 2015 julkaistu nettikasino, joka on varmasti monelle eurooppalaiselle pelaajalle melko tuntematon ja tähän syy löytyy hyvin pitkälti sen taustoista. Tämä tarkoittaa tietysti sen lisenssiä, joka on Isle of Man. Se ei ole ihan suosituin vaihtoehto, koska Euroopasta löytyy omiakin lisenssejä omasta takaa ja tällöin myös voitot ovat verovapaita. Ei se tietysti tarkoita sitä, etteikö sitä voisi pelata myös EU:n ulkopuolisillakin sivustoilla. Katsotaan siis hieman tarkemmin, millaisesta sivustosta tässä tällä kertaa onkaan kyse.
Kasinopelien osio ei ainakaan ole kyllä parhaimmasta mahdollisesta päästä Bekwiffillä. Asettelu on kamalaa, eikä pelejä voi hakea esimerkiksi valmistajien tai oikeastaa minkään järkevän kategorian mukaan. Pelaaja jää pahasti ainoastaan kasinon itsensä mielivallan alle. Jää myös epäselväksi, mitä kaikkia pelivalmistajia yhtiöllä edes on.
Pelaaminen onnistuu sekä kasinon, että live kasinon parissa kasinon puolella. Jostain kumman syystä tosin myös virtuaaliurheilu on laitettu slottien puolelle, joten sen löytäminen saattaa tuntua kyllä alkuun hankalalta. Ylipäätään koko kasinopuoli tuntuu siltä, että siihen ei ihan kauheasti panosteta ja syy siihen löytyneekin seuraavasta kappaleesta.
Vedonlyönti sen sijaan Betkwiffillä vaikuttaa olevan hieman paremmassa jamassa. Selaaminen on helpompaa. Kohteita voi valita esimerkiksi lajin mukaan ja moni varmasti pitää myös siitä, että valikoimista löytyy myös live vedonlyönti. Käynnissä olevat kohteet esitetään mukavasti heti urheilupuolen etusivulla.
Ainakin tietokoneella pelatessa kuitenkin häiritsee se, miten ”minun vetoni” vie melkein puolet ruudusta ja se tekee pelikokemuksesta hieman epämiellyttävän.
Jos nyt kuitenkin katsotaan ainoastaan sitä tärkeintä, eli vedonlyöntikohteita, niin lajeja löytyy mukavasti laidasta laitaan. Näin uskaltaakin odottaa sivustolta, joka on brittiomistuksessa.
Plussaa siitä, että vedonlyöntiosio näyttää kuitenkin eläväiseltä. Se on aina ainakin paremman vetopuolen merkki. Kertoimetkin näyttävät hyvältä ja varsinkin epätodennäköisille voittajille on luvassa melko isojakin kertoimia.
Bonukset ovat ehkä Betkwiffin parasta antia. Ainakin mitä tulee ensitalletusbonusten ehtoihin. Ne tietysti saattavat ajan kanssa muuttua ja näetkin aina ajankohtaiset tiedot tällä sivulla. Tätä kirjoittaessa ne ovat kuitenkin erittäin pelaajaystävälliset ja toisaalta tämän tasoisella kasinolla on niin hyvä ollakin. Jokin valttikortti uusien pelaajien hankkimiseen.
Itse bonukset ja kampanjat eivät rahallisesti ehkä sieltä korkeimmasta päästä ole, mutta ne antavat mahdollisuuden päästä tutustumaan sivustoon melko helposti ja pienellä riskillä. Tämän jälkeen voi sitten tehdä päätöksen, haluaako sivustolla jatkaa vai ei.
Se on myös kiva puoli, että ei tarvitse katsella jotain yleistä tarjoussivua ja miettiä siltä mikä itselle on saatavilla, vaan tarjolla on minun tarjoukseni sivu, joka näyttää kaikki minulle saatavilla olevat bonukset.
VIP-ohjelmaa ei sen sijaan ole ollenkaan, mikä on sinällään harmillista. Tämän toisaalta ymmärtää, jos sivusto panostaa pääasiassa vedonlyöntiin, jossa säännöt näissä ovat usein paljon tiukemmat.
Heti alkuun voidaan todeta, että lupauksia nopeista kotiutuksista Betkwiffillä ei ole tarjolla. Ainakaan näin ei luvata. Yritän etsiä kotiutussivuilta tätä tietoa, mutta mitään ei valitettavasti kuitenkaan kerrota, eli tämä tieto tulee sitten esille siinä vaiheessa, jos pääsee tekemään kotiutusta.
Maksutavat eivät ole kovinkaan laadukkaita ainakaan eurooppalaisin silmin – yhtä lukuunottamatta. He nimittäin tarjoavat Zimplerin, joka mahdollistaa talletusten tekemisen pelkillä verkkopankkitunnuksilla. Sitä käytetään myös pikakasinoissa.
Harmillinen puoli on taas se, että Betkwiff mainostaa olevansa pikakasino lisäämällä etusivulle ”talleta ja pelaa” tietoiskuja. Näin ei kuitenkaan ole, vaan tili täytyy luoda, ennen kuin tuon talletuksen voi tehdä. Pakko myöntää, että se ei juurikaan lisää luottamustani tätä sivustoa kohtaan, päin vastoin. Pelaajan harhaanjohtaminen tuskin on hyvä keino lisätä uskollisia pelaaja varsinkaan heti alkuvaiheessa.
Muut maksutavat muistuttavatkin lähinnä ei-EU-maan listoja, eli esimerkiksi kryptotalletukset ovat mahdollisia.
Asiakaspalvelu toimi melko hyvin sitä kokeillessani. Olin sijalla 5. mutta melko nopeasti pääsinkin jo keskustelemaan. Suomalaista asiakaspalvelua ei ollut tarjolla, sen sijaan englantilainen asiakaspalvelija käytti kyllä käännöspalvelua, eli täällä ei tarvitse välttämättä osata puhua englantia. Siitä ehdottomasti plussaa.
Lisenssi ei ole omiaan lisäämään turvallisuutta ja avun hakeminen ongelmatilanteissa voi olla melko hankalaa. Sitä kun ei sido EU:n asettamat säädökset. Meilläkään ei ole henkilökohtaista kokemuksta avun etsimisestä Mansaarilta. Toisaalta, emme ole myöskään kuullet, että kenenkään olisi tarvinnut tuota apua etsiä, joka tietysti myös tarkoittaa että sivustot toimivat jollain tasolla pelaajaystävällisesti.
30x talletuksella. Vedonlyönti: Korotetut kertoimet