Damagi Marketing on kyproslainen kasinoalan yhtiö. Se on suhteellisen hyvämaineinen, vaikka ei nyt mikään kasinoalan ykkösfirma olekaan. Huolimatta firman kyproslaisuudesta sen kasinot toimivat nykyään Viron pelilisenssillä, jonka yhtiö hankki vuonna 2022.
Viron lisenssi jo yksinään tekee Damagista ja sen kasinoista mielenkiintoisia suomalaispelaajille. Viron lisenssi kun on markkinoiden halutuin ja luotettavin, ja Viron suunnalta tulee usein suomalaisille hyvin sopivia kasinoita. Viron lisenssi on ohittanut arvostuksessaan jopa yleisemmän ja suositumman Maltan lisenssin. Yleisyydessä Maltan lisenssi on vielä kaukana edellä, sillä se on ollut oleamssa jo parikymmentä vuotta kun taas Viron lisenssi on huomattavasti tuoreempi keksintö.
Damagi Marketing kuuluu niihin kasinoyhtiöihin, jotka eivät oikein ole vahvasti esillä missään vaan antavat kasinoidensa puhua puolestaan. Tästä syystä Damagistakin on hieman vaikea löytää edes yrityksen nettisivuja saati sitten muuta tietoa netistä. Tällainen ei allekirjoittaneen mielestä anna kovin hyvää kuvaa firmasta. Moni kilpailija toimii nimittäin eri tavalla, ja kertoo toiminnastaan sekä henkilökunnastaan aivan normaaliin tapaan esimerkiksi omilla sivuilla sekä eri sosiaalisen median kanavissa. Ei ole kovin luottamusta herättävää, jos yhtiö hädin tuskin vaikuttaa olevan olemassa kun siitä yrittää tietoa etsiä. Tosin, harva Damagi Marketingin kasinoilla pelaava kuitenkaan mitään yhtiön googlettelua edes harrastaa. Yhtiön tuotteet eli kasinot ovat ne jotka suurta yleisöä kiinnostavat.
Yhtiön toimintaan liittyy oikeastaan kaksi firmaa: Damagi Marketing Solutions Ltd sekä DMG Solutions B.V. Jälkimmäinen firma on rekisteröity Curacaolle, jonka lisenssillä osa yhtiön kasinoista aiemmin toimi ennen eurooppalaistumista ja Viron lisenssin hankintaa. Yhtiön historia alkoikin alun perin Curacaolta DMG Solutions B.V.-nimellä vuonna 2018. Firman alku oli hieman haparoiva, ja sillä oli vaikeuksia käynnistellä toimintaansa Curacaon lisenssin avulla. Eräänlainen uusi alku tulikin Kyprokselle perustetun uuden firman ja eurooppalaisten lisenssien myötä.
Firman tapa toimia niin sanotusti tutkan alla on tuttua monelle muullekin curacaolaiselle firmalle. Euroopassa asiat ovat toisin, ja ehkä Damagi Marketingin kannattaisi herätä asiaan ja ryhtyä korostamaan toiminnassaan enemmän avoimuutta.
Damagi Marketingin eräänlainen tavaramerkki ovat loistavat talletusbonukset.
Hey Casino
Hey Casino julkaistiin aivan vuoden 2020 alussa, ja se oli tiettävästi Damagin ensimmäinen kasino. Edellisellä vuosikymmenellä on mahdollisesti ollut joitain yritelmiä, joita ei ole enää olemassa. Hey Casino toimi aluksi Curacaon pelilisenssillä, mutta nykyisin se käyttää Viron lisenssiä.
Tämä kasino on simppelisti nimetty, eikä sen ulkoasuunkaan ole ihan hirveän montaa työtuntia taidettu panostaa. Tummanharmaa yleisilme luo lähinnä vaikutelman siitä, ettei mitään värimaailmaa saatu päätettyä jolloin päätettiin mennä ilman värejä. Kasinon nimi ei tosiaan sekään mitään mahtavaa mielikuvitusta osoita. Tällaiset asiat jäävät kuitenkin toissijaisiksi, kun näkee kasinon ensitalletusbonuksen. Se on nimittäin oikein kivan kokoinen ja kierrätysvaatimuksetkin hyvin matalat.
Hey Casino käyttää perinteistä rekisteröitymistapaa. Kaikille kyseisen rekisteröitymistavan sekä suurten bonusten ystäville kyseessä on erittäin hyvä valinta.
Moi Casino
Moi Casino jatkaa hieman laiskasti nimettyjen kasinoiden listaa Hey Casinon jälkeen. Hey Casinon konsepti havattiin ilmeisesti nimeä myöten toimivaksi, joten Damagi toteutti saman tällä ainoastaan Suomen markkinoille kohdennetulla kasinolla. Moi on ulkoasultaan hieman raikkaamman näköinen, ja väri maailma pitkälti valkoinen.
Myös suomalaisille on tarjolla erittäin hyvä ensitalletusbonus harvinaisen alhaisilla kierrätysvaatimuksilla. Valitettavasti tälläkään kasinolla ei ole nykyaikaista suomalaista kasinopelaajaa puhuttelevaa ominaisuutta, eli rekisteröintivapautta. Damagilla olisi hyvä herätä asiaan, ja päivittää ainakin tämä kasino rekisteröintivapaaksi jos ei muita. Suomalaiset ovat nimittäin siirtyneet muutaman viime vuoden aikana erittäin vahvasti rekisteröintivapaaseen pelaamiseen, ja ovat siihen myös päässeet tottumaan.
Yaa Casino
Kolmikirjaimisella nimellä mennään myös Yaa Casinolla. Oma kielitaitoni ei kuitenkaan riitä kertomaan, tarkoittaako myös “Yaa” tervehdystä jollakin kielellä. Yaa on suunnattu laajasti eri maihin, ja teemana on jonkinlaista kiinalaista muinaista meininkiä. Kenties Yaa on kiinaa tai jotain sen kaltaista kieltä, mene ja tiedä.
Yaa Casinon suurin vahvuus on sama kuin Damagin kasinoilla muutenkin, eli tarjolla on erittäin hyvä ensitalletusbonus. Ja kierrätysvaatimukset ovat niin alhaiset, että sellaisia hyvin harvoin tulee vastaan. Ensitalletusbonuksen jälkeen on tarjolla paljon muitakin kampanjoita ja esimerkiksi päivittäistä cashbackia. Myöskään Yaa ei ole rekisteröintivapaa pikakasino.
Happy Spins
Happy Spins saapui markkinoille vuonna 2022, ja sekin on rekisteröintivapaa pikakasino. Talletusbonus on Damagille tuttuun tapaan Happy Spinsillakin enemmän kuin kohdallaan, ja kierrätysvaatimukset alhaisia. Damagin kasinot ovatkin bonusmetsästäjien unelma, sillä jokaisella kasinolla on tarjolla todella hyviä bonuksia. Happy Spinsin bonuksella on tosin nostokatto.
Happy Spins on näyttävä ja tyylikäs pikakasino, joka on erittäin hyvä valinta kuten muutkin firman kasinot.
Lyra Casino
Lyra Casinon teemasta on hieman vaikea sanoa mitään, ilmeisesti se liittyy jollain lailla lyyra-soittimeen mutta sitä ei kovin isosti esiin tuoda. Bonuskarkelot jatkuvat Lyra Casinollakin, tarjolla on jopa muihin Damagin kasinoihin verrattuna iso bonus.
Syystä tai toisesta Lyra Casino on perinteisen rekisteröitymisen kasino, vaikka Damagi käyttää muilla sivustoillaan paljon myös rekisteröintivapautta. Ehkä perinteisen rekisteröitymisen ansiosta lisähoukuttimena toimiikin vielä parempi ensitalletusbonus.
QuickSlot
Quickslot onkin sitten taas rekisteröintivapaa pikakasino. Tästä huolimatta bonuspaketti on enemmän kuin kohdallaan, tarjolla on suuri ensitalletusbonus sekä jatkuva cashback. Kyseessä on perushyvä pikakasino, joka toimii tuttuun tapaan Viron pelilisenssillä. On tosin hyvä huomioida tämän kasinon kohdalla, että bonusvoitoilla on katto.
Slotparadise
Sitten aletaankin olla hieman tuoreempien julkaisujen parissa, tervetuloa slottiparatiisiin! Pelejä onkin tietysti Slot Paradisella paljon. Pelkästään eri pelivalmistajia on mukana yli 50 kappaletta, joka on huikean hyvä määrä. Valikoima pysyy monipuolisena, kun mukana on näin paljon erilaisia näkemyksiä siitä minkälainen hyvä kolikkopeli on.
Hyvä pelivalikoima onkin tämän rekisteröintivapaan pikakasinon suurin vahvuus, bonusten ohella tietysti.
Prontobet
Prontobet julkaistiin kesällä 2023, ja se jatkaa monilta osin hyväksi havaitulla Damagin kasinoiden linjalla. Tarjolla on rekisteröintivapaata pelaamista ja isoja bonuksia. Pelivalikoimakin on suuri. Ja Viron lisenssi on käytössä, tuttuun tapaan. Kaikkein modernimpana yhtiön kasinona Prontobetia voi pitää myös tästä syystä yhtiön parhaana kasinona.
Damagi Marketingin kilpailijat
Damagin kilpailijoita ovat tietysti kaikki kasinoalan yhtiöt, mutta erityisesti sen kanssa niin sanotusti samassa sarjassa ovat muun muassa Rootz Ltd, Play Well Media sekä Betpoint Group.