Uudet nettikasinot
Listaamme kattavasti uudet nettikasinot 2023, jonka lisäksi löydät oppaan kasinon valintaan.

Uudet nettikasinot – sisällysluettelo

Uuden nettikasinon valintaopas
Verkkomaailma sisältää tänä päivänä valtavan määrän nettikasinoita ja muita rahapelisivustoja. Nettikasinoiden määrä on nykyään lähes loputon ja uusia julkaistaan myös parhaimmillaan kuin sieniä sateella. Tässä tekstissä käsittelemme aihetta kattavasti, jotta sinun olisi helpompi löytää itsellesi uusi nettikasino. Miten löytää itselleen sopivan nettikasinon ja mitä asioita tai ominaisuuksia on hyvä huomioida valittaessa mieleistä rahapelisivustoa? Niillä on usein paljon yhtäläisyyksiä, mutta myös joitain eroavaisuuksia.
Olemme tunnetusti innokas rahapelikansa, ja nettikasinot ovat muodostuneet hyvin suosituiksi myös suomalaisten keskuudessa. Nettikasinot ovat tarjonneet mahdollisuuden jo vuosikausia pelaamiseen lähes missä ja milloin tahansa, ja nykyisessä toimintaympäristössä operoivat rahapelisivustot kulkevat asiakkaiden mukana käytännössä kaikkialle. Niiden valtavasta määrästä johtuen voi kuitenkin olla vaikea hahmottaa sitä, mitä asioita toivotaan omalta uudelta rahapelisivustolta.
Heti alkuun on hyvä muistuttaa, että tietyt asiat ovat pakollisia kuten turvallisuus ja luotettavuus, kun taas jotkut muut ominaisuudet ovat enemmän mielipidekysymyksiä tai makuasioita, joista ei voi kiistellä. Siitä ei kuitenkaan voi kiistellä tai olla erimielisiä, että uuden nettikasinon on oltava aina kaikissa tilanteissa luotettava ja turvallinen. Nettikasinoilla pelaaminen on mennyt viime vuosina myös tässä suhteessa parempaan suuntaan, mutta mätiä omenia löytyy silti aina.
Käsittelemme alla olevien otsikoiden alla uuden nettikasinon valinnassa keskeisiä asioita ja ominaisuuksia, jotka kannattaa ottaa tarkempaan tutkisteluun ja pohtia niiden avulla oman uuden rahapelisivuston löytämistä. On kuitenkin hyvä muistaa, että olemme kaikki yksilöitä, joten voimme arvostaa keskenään myös osittain erilaisia asioita, jotka ovat juuri meille tärkeitä tekijöitä. Loppupeleissä vain sillä on väliä, että kaikki pelaamisesta kiinnostuneet löytävät itselleen hyvän vaihtoehdon.
Turvallisuus ja luotettavuus
Uuden nettikasinon valintaoppaan tärkein asia on turvallisuus ja luotettavuus, jota ilman ei yksikään asiallinen nettikasino voisi toimia. Turvallisuus ja luotettavuus ovat kaiken keskiössä ja tekijä numero yksi, jonka pohjalle rakennetaan muut ominaisuudet, joita toivotaan uudelta nettikasinolta. Verkkomaailmassa on varmasti kaikille selvää, että ilman huippuluokan turvallisuutta ja luotettavuutta ei pidä mennä syöttämään henkilötietojaan ja rahojaan millekään epämääräiselle hämäräsivustolle.
Monista asioista voidaan keskustella ja olla eri mieltä, mutta turvallisuudessa ja luotettavuudessa kelpaa vain paras. Asian on oltava juuri näin, sillä asiakkaat eivät voi ottaa pienintäkään riskiä sen suhteen, että henkilötiedot ja rahat eivät olisi turvassa. Olemme nähneet myös Suomessa tosielämän tilanteita, joissa verkkomaailman turvallisuuteen ja luotettavuuteen ei ole käytetty asianmukaisia resursseja, ja lopputulos on ollut todella paha. Vastaavaa ei pidä päästä käymään nettikasinoilla.
Uuden nettikasinon valinnassa on syytä aina ensimmäiseksi varmistua siitä, että turvallisuuteen ja luotettavuuteen on panostettu käytännössä samalla tavalla kuin muun muassa pankkimaailmassa ja muissa rahoituslaitoksissa. Nykyään on aivan peruskauraa, että jokainen vähänkin kunnollinen nettikasino hoitaa turvallisuuden ja luotettavuuden markkinoiden parhaisiin kuuluvalla suojausteknologialla, jossa mahdolliset väärinkäytökset ja epäilykset nousevat nopeasti esille.
Jos on olemassa pienikin sauma sille, että uuden nettikasinon valinnassa luotettavuuteen ja turvallisuuteen ei ole panostettu niin paljon kuin nykymaailmassa on pakollista, niin ei pidä mennä ottamaan mitään riskiä ja pelaamaan sellaisella nettikasinolla. Valinnanvaraa ja nettikasinoita on niin paljon, että kannattaa suosiolla valita rahapelisivusto, jossa ei herää mitään epäilyksiä. Vain sen kautta voi olla varma siitä, että ulkopuoliset tahot eivät voi päästä käsiksi asiakkaiden henkilötietoihin tai rahoihin.
Tähän asiaan liittyen on kuitenkin valitettavasti todettava, että mikään suojausteknologia ei ole täysin aukoton. Ne kaikki ovat ihmisen rakentamia. Kaikissa suojausmenetelmissä on omat haavoittuvuutensa, mikä pitää ymmärtää. Sellaista suojausteknologiaa ei ole olemassa, joka olisi täysin aukoton tai virheetön. Sellaista tuskin tulee olemaankaan myöskään tulevaisuudessa. On kuitenkin erittäin hyviä ja niin viimeisen päälle rakennettuja kuin nykyisellä osaamisella se vain on mahdollista.
Mikäänhän ei kiellä pelaamista nettikasinoilla, joiden turvallisuus ja luotettavuus voivat herättää kysymyksiä. Suomessa on yhä nimellinen monopoli, mutta todellisuudessa vapaus pelata vapaasti kansainvälisillä rahapelisivustoilla. Ei kukaan estä pelaamista keskinkertaisen tai välttävän luotettavuuden ja turvallisuuden omaavilla nettikasinoilla, mutta sellaista valittaessa kannattaa miettiä asiaa kaksi kertaa. Jos esimerkiksi henkilötiedot päätyvät vääriin käsiin, niin vitsit on vähissä.
Lopuksi ensimmäiseen osioon liittyen on hyvä todeta, että luotettavan ja turvallisen nettikasinon valinta ei ole aina itsestäänselvää tai helppoa. Monet epäluotettavat nettikasinot voivat näyttää myös kokeneiden asiakkaiden mielestä täysin hyviltä ja asiallisilta rahapelisivustoilta. Ei ole läheskään aina helppoa tunnistaa nettikasinoita, joiden turvallisuus ja luotettavuus on jätetty puolitiehen. Jotkut huonot nettikasinot osaavat naamioitua niin sanotusti luotettaviksi yllättävän aidosti ja uskottavasti.
Pelilisenssi tai toimilupa
Nettikasinon valinnassa seuraava asia on pelilisenssin tai toimiluvan selvittäminen. Pelilisenssi tai toimilupa osoittaa sen, että nettikasino on viranomaisvalvonnassa ja se toimii vaadittujen sääntöjen ja lakien puitteissa. Pelilisenssi tai muu toimilupa on löydyttävä aina kunnollisilta nettikasinoilta. Pelilisenssi tai muu toimilupa kertoo yksinkertaisesti sen, että nettikasino on oikeasti kunnollinen ja asianmukaisesti toimiva rahapelisivusto eikä mikään huijauspaikka.
Uudet nettikasinot listoillamme tarjoavat tietenkin pelilisenssin ja toimiluvat ovat aidosti olemassa ja ne ovat myös voimassa. Pelilisenssin tai toimiluvan on löydyttävä lähes poikkeuksetta helposta paikasta eli yleensä alareunasta tai vähintään yleisistä säännöistä ja ehdoista. Jos kyseistä asiaa piilotellaan, niin jokainen voi miettiä syytä. Jotkut huijaavat nettikasinot voivat ilmoittaa omaavansa esimerkiksi laadukkaan pelilisenssin, mutta sitä ei todellisuudessa ole olemassa.
Suosituimpia ja tunnetuimpia pelilisenssejä voi löytää nykypäivänä erityisesti Maltalta ja Virosta, joista Malta on varmasti suomalaisten asiakkaiden näkökulmasta yhä paras ja eniten käytetty. Maltan pelilisenssillä toimivia nettikasinoita on edelleen valtava kattaus, mutta myös muun muassa Viron pelilisenssi on tehnyt vahvaa tuloaan ja on yhtä lailla korkean luokan vaihtoehto. Euroopassa on kuitenkin myös monia muita pelilisenssejä alkaen esimerkiksi Ruotsista ja Tanskasta.
Kannattaa pelata lähes poikkeuksetta Euroopan unionin tai talousalueen sisällä toimivilla nettikasinoilla, joilta löytyy siis esimerkiksi Maltan tai Viron pelilisenssi. Yksi suurimmista syistä löytyy luotettavuuden ja turvallisuuden ohella verovapaudesta, sillä mahdolliset voitot maksetaan kokonaan. Verovapautta käsittelemme lisää vähän myöhemmin. Jos haluaa pelata muun muassa Curacaon pelilisenssin omaavalla nettikasinolla, mikä se on sallittua, niin silloin voitot eivät verovapaita.
Taustayhtiö
Nettikasinot eivät operoi itsekseen, vaan niiltä löytyy aina jokin taustayhtiö, joka vastaa niiden pyörittämisestä. Markkinoilta löytyy monenlaisia rahapelialan yrityksiä, joista suurimmat ovat oikeasti todella suuria ja omaavat myös paljon valtaa koko rahapelialalla. Mukana on myös kooltaan runsaasti keskikoon firmoja ja pieniä toimijoita. Yhdellä taustayhtiöllä voi olla helposti paljon erilaisia nettikasinoita, kun taas jotkut rahapelialan yritykset saattavat pyörittää yhtä tai kahta saittia.
Uuden nettikasinon valinnassa kannattaa kiinnittää huomiota siihen, että taustayhtiö kertoo itsestään avoimesti eikä peittele asiakkaiden kannalta olennaisia asioita. Kunnolliset taustayhtiöt kertovat itsestään tietoja muun muassa siitä missä maassa yrityksen pelilisenssi on voimassa. Jos taustayhtiö ei halua kertoa itsestään käytännössä mitään, niin se ei varsinaisesti aiheuta suurta luottamusta kyseistä nettikasinoa kohtaan. Yhdellä ja samalla taustayhtiöllä voi löytyä useita pelilisenssejä.
Yleiset säännöt ja ehdot
Yleiset säännöt ja ehdot kuuluvat keskeiseksi osaksi valittaessa uutta nettikasinoa. Yleiset säännöt ja ehdot määrittelevät sen miten nettikasinolla pelataan ja miten siellä toimitaan kussakin tilanteessa. Yleiset säännöt ja ehdot ovat monella nettikasinolla hyvin samantyyppiset, mutta niissä on myös eroavaisuuksia. Yleiset säännöt ja ehdot kannattaa käydä läpi ainakin pintapuolisesti ja tutustua niiden sisältöön edes silmäillen, jotta tietää missä on mahdollisesti pelaamassa.
Yleiset säännöt ja ehdot löytyvät aina vähintään englanniksi, mutta yleiset säännöt ja ehdot ovat monesti luettavissa myös suomeksi. Kannattaa kuitenkin huomioida, että joskus yleisten sääntöjen ja ehtojen välillä voi olla keskenään ristiriitoja johtuen englannin ja suomen kielten käännöseroista. Silloin alkuperäinen versio on käytännössä aina se mitä tulkitaan. Jos yleisissä säännöissä ja ehdoissa on jotain mitä ei hyväksy, niin silloin on yleensä parasta vain mennä pelaamaan jonnekin muualle.
Verovapaus
Uudet verovapaat nettikasinot ovat monelle mieleen. Verovapaus tarkoittaa sitä, että mahdolliset voitot ovat nimensä mukaisesti täysin asiakkaiden omaa rahaa eikä osittain myös verokarhun. Verovapauden merkitys on aidosti tärkeä, sillä ilman verovapautta pelaamisessa olisi osa mahdollisista voitoista ohjattava verokarhun taskuun. Verovapailla nettikasinoilla pelatessa sellaisesta ei tarvitse kuitenkaan huolehtia, vaan voitot maksetaan aina kokonaan.
Verovapaus johtaa juurensa siitä, että Suomessa arpajaisvoitot luokitellaan verovapaiksi, ja koska Suomi kuuluu osaksi Euroopan unionia, niin silloin myös alueen muista maista saatavat voitot ovat verovapaita. Suomeksi sanottuna suomalaiset saavat pelata verovapaasti niin Veikkauksella kuin ulkomaisilla nettikasinoilla, jotka toimivat Euroopan unionin tai talousalueen sisällä. Se on yhtenäinen toimintamalli, jossa kaikki ovat verovapauden kannalta samalla viivalla.
Tässäkin asiassa on syytä muistaa, että kukaan ei kiellä pelaamasta verollisilla nettikasinoilla, joten uutta nettikasinoa valittaessa voi yhtä hyvin napata vaikkapa Curacaon pelilisenssillä toimivan rahapelisivuston ja maksaa mahdollisista voitoistaan asianmukaiset verot. Siinä ei ole mitään väärää tai laitonta, mutta ei ole rehellisesti lähes koskaan järkeä pelata muilla kuin verovapailla nettikasinoilla. Uutta nettikasinoa valittaessa onkin yleensä hyvä varmistaa verovapauden olemassaolo.
Verovapauden merkityksen voi huomata parhaiten tai pahiten, miten asian haluaakaan lopulta tulkita, mahdollisten suurvoittojen kohdalla. Jos sattuu voittamaan hyvin merkittävän summan, niin silloin olisi valitettavaa, jos osa rahoista päätyisi verokarhulle. Toki suurvoittojen saaminen on hyvin epätodennäköistä, mutta jos sellainen sattuu joskus omalle kohdalle, niin voisi olla suuri harmitus, jos olisi päättänyt valita uuden nettikasinon verovapauden ulkopuolelta ja joutuisi maksamaan.
Katso myös:
- Verovapaat nettikasinot.
- Verottajan sivut (tietoa verotuksesta)
Uudet nettikasinot ovat entistä näyttävämpiä?
Ensivaikutelman voi antaa kerran, ja hyvä ulkoasu ja käytettävyys kuuluvatkin uuden nettikasinon valinnassa yhtä lailla yhdeksi tärkeimmäksi tekijäksi. Onnistunut ulkoasu ja käytettävyys ovat tärkeitä asioita valittaessa uutta nettikasinoa. Varsinkin nykyään on keskeistä, että ulkoasuun on panostettu niin, että iso osa asiakkaista kokee sen edustavaksi ja käytettävyys on hyvä tietokoneilla ja mobiililaitteilla. Mikään ei ole nettikasinoilla niin ärsyttävää kuin huono käytettävyys.

Ei voi mitenkään aukottomasti sanoa sitä mikä on laadukas ulkoasu tai hyvä käytettävyys, sillä ne ovat osittain makuasioita. On kuitenkin totta, että ulkoasun on oltava yleensä mieluiten jotain omaperäistä ja tietyllä tavalla yksilöitävissä kyseiselle nettikasinolle eikä pelkästään copy-paste tyyppistä toimintaa. Toki markkinoilla on myös tällaisia hyviä nettikasinoita, jotka ovat vain kopioineet ja liittäneet periaatteessa saman ulkoasun ja käytettävyyden enemmän kuin yhdelle nettikasinolle.
Nykypäivän huippuosaaminen on mahdollistanut sen, että monet nettikasinot ovat ulkoisesti ja käytettävyydeltään jopa erinomaisella tasolla ja pystyvät palvelemaan asiakkaitaan tällä saralla enemmän kuin hyvin. Se ei toki koske läheskään kaikkia nettikasinoita, sillä yhtä lailla markkinoilla on monia rahapelisivustoja, joiden ulkoasu ja käytettävyys eivät vastaa tätä päivää. Fakta on silti se, että kovassa kilpailussa pysyminen edellyttää sitä, että ulkoasu ja käytettävyys toimivat hyvin.
Käytettävyys on tärkeää, hyvä ulkoasu on mielekästä
Uutta nettikasinoa valittaessa kannattaa miettiä sitä, minkälaiset asiat ovat omaan silmään tärkeitä ja minkälaisten asioiden on käytettävyyden kannalta toimittava käytännössä parhaalla saatavilla olevalla tasolla. Lokalisointi on yhtä lailla iso asia, sillä sellaiset nettikasinot herättävät kiinnostusta, jossa suomen kieli on kunnollista ja Suomeen on panostettu muutenkin kunnolla eikä tehty vain jopa koomista käännösohjelmalla toteutettuja vähän sinne päin suomennoksia.
Edelliseen liittyen on hyvä todeta, että moni on varmasti sitä mieltä, että pelaa mieluummin englanniksi toimivalla nettikasinolla kuin suomeksi toimivalla nettikasinolla, jonka kielen taso on surkuhupaisaa ja kuka tahansa pystyy näkemään, että se on toteutettu vain niin helposti kuin voi. Se ei ole mistään kotoisin. Mieluiten moni sitten valitsee englanniksi toimivan nettikasinon, joka on oikeasti hyvä ja jättää huonosuomikasinot hyvin pitkälti omaan arvoonsa, jos ne eivät sen vertaa halua panostaa.
Nykyään on selvää, että nettikasinoiden on toimittava hyvin niin tietokoneilla kuin mobiililaitteilla. Asiakkaiden on pystyttävä sujuvan käytettävyyden pohjalta pelaamaan melkein missä ja milloin tahansa. Heikko käytettävyys ei saa olla esteenä pelaamiselle myös mobiililaitteilla. Tietokoneilla pelaamisen ohella myös mobiililaitteilla tapahtuva pelaaminen onkin ollut jo vuosia suuressa roolissa, ja jos mobiilissa pelaaminen tökkii, niin se voi karkottaa nopeasti asiakkaita.
Pelivalikoima
Nettikasinoille tullaan nauttimaan pelaamisesta kasinopelien parissa. Asiakkaat saavat pelata kolikkopelejä, pöytäpelejä, videopokeria, jättipottipelejä, raaputusarpoja, live-kasinon tuotantoa ja tilanteesta riippuen myös muita kasinopelejä. Monet nettikasinot tarjoavat asiakkailleen myös vedonlyöntiä. Kolikkopelit ovat nettikasinoiden suosituimpia kasinopelejä, ja niitä osaa pelata jokainen. Kolikkopelien suosion näkee jo siitä, että rahapelisivustoilla on eniten juuri slotteja.
Monet kasinopelit on tuotettu erittäin korkeatasoisella tekniikalla ja huippuluokan osaamisella, jotka ovat mahdollistaneet kasinopelien kehityksen vastaamaan kirkkaasti nykypäivän vaatimuksia. Varsinkin monet parhaat ja modernimmat kasinopelit ovat äärettömän tyylikkäitä ja hienoja, mutta yhtä lailla kasinopeleistä voi löytää käytännössä toistensa kopioita tai jos ei kopioita niin heikosti tehtyä tuotantoa. Lisäksi osa vanhoista kasinopeleistä ei vastaa enää kunnolla tätä päivää.
Monet nettikasinot tarjoavat tänä päivänä jopa tuhansien kasinopelien kattauksia, joista löytyy pelattavaa lähes poikkeuksetta kaikille kasinopelien ystäville ja tilanteeseen kuin tilanteeseen. Kasinopelejä on lähes loputtomasti. Uutta nettikasinoa valittaessa kannattaa silti pelivalikoiman koon sijaan miettiä itselle tärkeitä pelivalmistajia tai pelikategorioita, joita haluaa pelata. Mainioita pelivalmistajia ovat muun muassa Evolution, NetEnt, Yggdrasil Gaming, Quickspin ja Play’n GO.
Kasinopelien ja pelivalmistajien suuresta määrästä johtuen on hyvä, että monet nettikasinot tarjoavat mahdollisuuden kokeilla kasinopelien pelaamista ilmaiseksi leikkirahan avulla. Sitä kannattaa hyödyntää varsinkin itselle vieraissa kasinopeleissä ja testata samalla niitä maksutta. Silloin voi pelata vapaasti kasinopelejä ilman riskiä oman rahan menettämisestä. Pelivalmistajiakin on nykyään niin paljon, että mukana on paljon myös pieniä ja selvästi vähemmän tunnettuja nimiä.
Rahansiirtotavat

Rahansiirtotavat ovat luonnollisesti hyvin keskeisessä osassa valittaessa uutta nettikasinoa. Rahansiirtotavat voivat olla kattavat tai yksipuoliset riippuen siitä haluaako pelata perinteisillä nettikasinoilla, joilla talletukset ja kotiutukset onnistuvat monilla menetelmillä vai pelkästään pikakasinoilla yhdellä maksutavalla. Silloin talletukset ja kotiutukset tehdään usein vain Trustlyn, Briten tai Zimplerin tyyppisillä menetelmillä. Pikakasinoilla rahansiirtoja ei voi tehdä millään muilla maksupalveluilla.
Rahansiirtotavat ovat kunnollisilla nettikasinoilla aina testattuja ja asianmukaisesti toimivia menetelmiä, joita voi käyttää hyvällä mielellä ja turvallisesti ilman huolta siitä, että omat henkilötiedot tai rahat päätyisivät vääriin käsiin. Talletukset ja kotiutukset onnistuvat perinteisillä nettikasinoilla monesti muun muassa suomalaisten pankkitilien avulla, nettilompakoilla, luottokorteilla ja tilanteesta riippuen myös esimerkiksi prepaid-maksukortilla ja kryptovaluutoilla.
Rahansiirtotapojen kattavuus uutta nettikasinoa valittaessa riippuu puhtaasti siitä haluaako päästä tekemään talletuksia ja kotiutuksia monilla menetelmillä vai pelkästään oman pankkitilin avulla. Jos haluaa hoitaa rahaliikennettä myös muun muassa Skrillillä, Netellerillä, Visalla ja Mastercardilla, niin silloin kannattaa valita perinteinen nettikasino, jossa se on mahdollista. Toki netissä on varsinkin nykyään myös useita rahapelisivustoja, jotka toimivat perinteisesti ja ilman rekisteröitymistä.
Valitse maksutapa
Katso kaikki suomalaisille soveltuvat maksutavat.
Uudet nettikasinot voivat olla pikakasinoita ja tarjota vain verkkopankin talletukseen. Valinnassa on hyvä huomioida rahansiirtotapoihin liittyen, että kilpailu myös niiden välillä on kovaa ja tarjontaa on paljon, joten maksut voivat onnistua rahapelisivustosta riippuen myös useilla vähemmän tunnetuilla tai esillä olevilla rahansiirtotavoilla. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että niiden käyttö ei olisi luotettavaa. Kaikki varsinkin Euroopan unionin tai talousalueen sisällä toimivista nettikasinoista tekee yhteistyötä vain luotettavien maksutapojen kanssa.
Talletukset tulevat pelattavaksi lähes kaikilla nettikasinoilla ja kaikissa tilanteissa aina välittömästi, kun taas kotiutukset käsitellään kasinokohtaisesti parhaimmillaan välittömästi ja hitaimmillaan useamman vuorokauden kuluessa sekä kaikkea siltä väliltä. Kotiutukset maksetaan erityisesti pikakasinoilla monesti saman tien tai viiden minuutin kuluessa, ja silloin maksutavoista Trustly, Brite tai Zimpler pääsevät oikeuksiinsa varsinkin nopeutensa ja kätevyydensä ansiosta.
Uudet nettikasinot 2023 tarjoavat bonuksia
Kasinobonukset ovat olleet nettikasinoiden kovassa kilpailussa jo pitkään tärkeä keino ja tapa houkutella uusia asiakkaita tai pitää kiinni vanhoista pelaajista. Kasinobonukset ovat ylimääräistä pelirahaa, joita jaetaan uusille ja vanhoille asiakkaille perinteisessä kaavassa, ilmaiskierroksina ja lukuisilla muilla tavoilla. Kasinobonuksilla voi pelata yksinkertaisesti pidempään. Kasinobonukset ovat monille asiakkaille tärkeä ominaisuus valittaessa uutta nettikasinoa. Ne tuovat aina ylimääräistä pelattavaa.
Talletusbonuksista tyypillisin on perinteinen 100 % bonusrahaa 100 € saakka, jolloin usein ensimmäinen talletus on mahdollista tuplata sataseen saakka. Monesti kaupan päälle annetaan vielä tietty määrä ilmaiskierroksia. Kasinobonuksia on kuitenkin nykyään myös monessa muussa eri muodossa, ja perinteisten bonusrahojen oheen on tullut muun muassa käteispalautuksia. Nettikasinoiden on vaikea erottua kovassa kilpailussa, jos ne eivät tarjoa minkäänlaisia kasinobonuksia.

Huomio bonusehdot
Kasinobonukset ovat käytännössä aina bonussääntöjen ja -ehtojen alaisuuteen kuuluvia pelaajaetuja, joilla on erilainen kattaus muun muassa kierrätysvaatimukseen liittyviä seikkoja, jotka tulee suorittaa ennen mahdollista kotiutusta. Muuten asiakkaat vain tekisivät talletuksen, ottaisivat kasinobonuksen ja nostaisivat sen omalle pankkitilille tai muulle maksutavalle. Kierrätys on yleensä 30-40 kertaa ja se voi koskea myös talletusta tai pelkästään kasinobonuksen osuutta.
Kasinobonukset on sellainen asia, joka herättää asiakkaissa edelleen ristiriitaisia tunteita. Osa asiakkaista haluaa uutta nettikasinoa valittaessa kasinobonuksia vähintään jossain muodossa, kun taas toiset eivät halua joutua suorittamaan kierrätystä, vaan mahdolliset voitot halutaan nostaa sellaisenaan. Kasinobonuksissa on usein fiksua lunastaa mieluummin vähemmän ylimääräistä pelirahaa pelaajaystävällisellä kierrätyksellä kuin paljon ylimääräistä pelirahaa vaikealla kierrätyksellä.
Kasinobonukset ovat lähtökohtaisesti aina kerran asiakasta kohti, jos ei ole erikseen ilmoitettu, että niitä voi lunastaa enemmän kuin kerran. Ei kannata mennä rekisteröitymään useampaan otteeseen ja hyödyntää samoja kasinobonuksia kahdesti tai jopa vieläkin enemmän. Mahdolliset voitot ja pelitilit menisivät kuitenkin suljetuiksi. Huijaamisella ei kukaan voita mitään. Kannattaa muutenkin lukea bonussäännöt ja -ehdot aina kunnolla ja ajan kanssa. Bonussäännöt ja -ehdot ovat monesti suomeksi.
Lue myös opas miten bonukset toimivat.
Asiakaspalvelu

Asiakaspalvelu auttaa pelaajia mahdollisten ongelmien kohdalla. Asiakaspalvelu on tärkeässä roolissa etenkin silloin, kun pelaamisen yhteydessä herää kysyttävää. Tukitiimi on monesti tavoitettavissa live-chatissa ja sähköpostitse. Jotkut nettikasinot saattavat tarjota myös apua puhelimitse. Asiakaspalvelu toimii lähes aina vähintään englanniksi, mutta monesti myös suomeksi. Uutta nettikasinoa valittaessa kannattaa tsekata asiakaspalvelun toimivuus myös toimistoaikojen ulkopuolella.
Monet nettikasinot tarjoavat asiakkailleen mahdollisuuden hakea vastauksia yleisimpiin ongelmiin ja epäselvyyksiin FAQ-osiosta eli UKK-listasta. Sellainen helpottaa monesti myös asiakaspalvelun työtä ja toisaalta asiakaspalvelun ruuhkaakin, kun monet vastaukset löytyvät valmiiksi ilman erillistä yhteydenottoa asiakaspalveluun. Uutta nettikasinoa valittaessa monille on tärkeä seikka, että asiakaspalvelu on tavoitettavissa mieluiten vuorokauden ympäri tai vähintään lähes aina.
Omat mieltymykset
Uutta nettikasinoa valittaessa kannattaa aina pysähtyä miettimään omia mieltymyksiä, jotka ovat tärkeitä omasta näkökulmasta katsottuna. Kukaan ei voi mennä sanomaan toiselle sitä, mikä on juuri itselle sopivin nettikasino. Omat mieltymykset ovat tärkeitä ja valinnanvaraa on niin paljon, että kaikille asiakkaille löytyy varmasti hyviä nettikasinoita. Omien mieltymysten johdolla voi lähteä miettimään esimerkiksi joitain tiettyjä asioita tai ominaisuuksia, joita haluaa rahapelisivustolla olevan.
Joillekin tärkeitä asioita voivat olla sellaiset jutut, jotka eivät taas toisille merkkaa niin paljon. Hyvänä esimerkkinä voi mainita sen, että toiset haluavat paljon bonusrahaa, ilmaiskierroksia ja muita pelaajaetuja ja toiset pelata vain omalla rahalla. Toisena vedonlyönnistä pitävät asiakkaat eivät välttämättä koe tärkeäksi kasinopelien määrää tai sitä, montako pelivalmistajaa nettikasinolta löytyy. Enemmän kiinnostaa vedonlyönnin laatu ja muun muassa voittavien asiakkaiden kohtelu.

Pelaa perinteisesti
Perinteisesti toimivat nettikasinot edellyttävät asiakkailtaan käyttäjätunnuksen ja salasanan luomista, jonka jälkeen pääsee tekemään ensimmäisen talletuksen ja siirtyä pelaamisen pariin. Uutta nettikasinoa valittaessa perinteiset rahapelisivustot ovat silloin hyviä valintoja, kun haluaa päästä käyttämään muun muassa monia maksutapoja ja joskus myös hyödyntämään muita ominaisuuksia tai toimintoja, jotka eivät välttämättä ole mahdollisia pelaamisessa pikana.
Perinteisessä pelaamisessa uusien asiakkaiden tulee vahvistaa oma pelitilinsä yleensä muutamalla dokumentilla tai asiakirjalla, joita pyydetään monesti ennen ensimmäistä kotiutusta. Dokumentit ja asiakirjat pitävät huolen siitä, että jokainen pelaa omilla henkilötiedoillaan ja rahoillaan. Dokumentit ja asiakirjat voivat tuntua kuitenkin varsinkin nykyään monien mielestä ärsyttäviltä ja jopa turhilta, kun pelaaminen pankkitunnuksilla ei usein edellytä niiden lähettämistä.
Dokumentteihin ja asiakirjoihin liittyen on hyvä vielä todeta, että oikeasti dokumentit ja asiakirjat ovat vain asiakkaiden omaksi parhaaksi, vaikka joskus saattaa kuulla myös vastaväitteitä. Dokumentit ja asiakirjat takaavat sen, että esimerkiksi rikolliset eivät pääse käyttämään toisten henkilötietoja ja pääset varmasti nauttimaan voitoistasi. Niiden lähettäminen voi olla välillä inhottavaa ja saattaa ottaa aikaa, jos pitää lähettää joitain uudestaan, mutta sitä ei tehdä pelaajien kiusaamiseksi.
Pelaa ilman rekisteröitymistä
Uutta nettikasinoa valittaessa moni kääntyy ilman rekisteröitymistä toimivien rahapelisivustojen suuntaan. Pikakasinot eli kasinot ilman rekisteröitymistä ovat olleet netissä jo monta vuotta, ja ne ovat saaneet myös Suomessa suuren suosion. Pelaaminen ilman rekisteröitymistä on hyvin pidettyä, sillä silloin asiakkaat voivat vain tehdä talletukset ja kotiutukset sekä hoitaa tunnistautumisen omilla pankkitunnuksilla ilman turhaa häslinkiä tai hidasteluja. Kyseessä onkin suoraviivainen prosessi.
Pelaaminen ilman rekisteröitymistä mahdollistaa sen, että asiakkaiden ei tarvitse käyttää aikaansa lomakkeiden ja kaavakkeiden täyttämiseen, sillä pelaamisen pariin pääsee parhaimmillaan noin minuutin kuluessa. Asiakkaat voivat vain siirtyä suoraan asiaan tekemällä talletuksen tai tunnistautumalla, jos talletus on jo valmiina. Kotiutuksissa ei myöskään pyydetä yleensä dokumentteja tai asiakirjoja, sillä tunnistautuminen on jo tehty. Monet pikakasinot käsittelevät kotiutuksia pienessä hetkessä.
Pikakasinot vetoavat erityisesti nopean ja simppelin pelaamisen ystäviin, mutta myös niissä on heikkoutensa. Pikakasinot eivät tarjoa kuin yhden maksutavan pois lukien sekä perinteisesti että ilman rekisteröitymistä toimivat rahapelisivustot. Niissä voi pelata molemmilla tavoilla. Pikakasinoilla ei välttämättä ole tarjolla bonusrahaa, ilmaiskierroksia ja muita pelaajaetuja. Se tosin on enemmän jo mennyttä elämää, sillä nykyään monet tällaisetkin rahapelisivustot tarjoavat lisää pelirahaa.
Suomalaiset vs suomenkieliset nettikasinot
Suomalaisten ja suomenkielisten nettikasinoiden osalta netissä näkee monesti kahdenlaista tietoa, sillä osan mielestä kaikki suomeksi toimivat nettikasinot ovat myös suomalaisia, kun taas toisten mielestä Suomessa on vain yksi rahapelisivusto eli Veikkaus. Todellisuudessa tilanne on juuri niin, että Veikkaus on ainoa täysin suomalainen rahapelisivusto. Mikään muu kuin Veikkaus ei voi toimia konkreettisesti Suomessa. Meiltä löytyy yhä nimellinen monopoli ja yksi rahapelialan toimija eikä mitään muita.
Kaikki suomenkieliset nettikasinot operoivat jossain muualla kuin Suomessa eli yleensä esimerkiksi Maltalla ja Virossa. Niissä voi olla suomalaisia omistajia, työntekijöitä tai muuta suomalaista osaamista, mutta varsinainen kotipaikka on muualla. Monet nettikasinot pitävät majaansa juuri varsinkin Maltalla ja Virossa, joten vaikka ne olisivat jo alkaen heti ulkoiselta olemukseltaan ja hyvästä suomen kielen tasostaan niin kotimaisia kuin voivat, niin ne ovat vain suomenkielisiä pelisaitteja.
Suomen lisenssikasinot tulevat?
On hyvin mahdollista, että tulevaisuudessa myös monet Maltalla, Virossa tai muualla Suomen ulkopuolella toimivat nettikasinot voivat hakea pelilisenssiä Suomesta ja perustaa tänne toimipaikkoja, kun Suomen rahapelijärjestelmä kokee luultavasti muutoksia lisenssijärjestelmän suuntaan. Se ei kuitenkaan ole tapahtumassa ainakaan heti nopealla aikataululla, joten vähintään vielä toistaiseksi Veikkaus pysyy ainoana aidosti suomalaisena nettikasinona ja muut pelkästään suomenkielisinä.
Sillä ei ole lopulta suurta merkitystä pelaako aidosti suomalaisella monopolifirmalla vai suomenkielisillä nettikasinoilla, jotka ovat muuten hyvin kotimaisia ja palvelevat vahvasti juuri sinivalkoisten lasien läpi katsottuna. Monet muun muassa Maltan ja Viron suomenkieliset nettikasinot ovat erittäin hyviä valintoja miettiessä omaa uutta nettikasinoa, vaikka niiden kotipaikka olisikin muualla kuin Suomessa. Monet suomenkieliset nettikasinot panostavat paljon juuri Suomeen.
Katso parhaat suomalaiset nettikasinot!
Vastuullinen pelaaminen
Vastuullinen pelaaminen on tekstimme viimeisin, mutta samalla yksi tärkeimmistä asioista pelatessa nettikasinoilla ja valittaessa uutta rahapelisivustoa. Vastuullinen pelaaminen on valtavan iso ja merkityksellinen asia, jota ei voi väheksyä missään tilanteessa. Vastuullinen pelaaminen on kaiken perustana sille, että pelaaminen pysyy kontrollissa, järkevissä mittasuhteissa ja mukavana ajanvietteenä. Ymmärrys vastuullisesta pelaamisesta on kehittynyt viime vuosina isosti.
Vastuullinen pelaaminen tarkoittaa sitä, että asiakkaat nauttivat nettikasinoiden palveluista ja ominaisuuksista maltilla ja fiksusti tiedostaen omat taloudelliset ja ajalliset resurssinsa. Vastuullisen pelaamisen ydin on siinä, että meistä jokainen pelaa niin, että sillä ei ole mitään ikäviä vaikutuksia. Vastuullisessa pelaamisessa asiakkaiden on oltava kuskin paikalla eikä toisin päin. Jos pelaaminen alkaa viedä liikaa aikaa, rahaa tai ajatuksia, tilanteeseen on järkevintä puuttua saman tien.
Hyödynnä työkaluja pelaamisen hallintaan
Käytännössä kaikki laadukkaat ja kunnolliset nettikasinot tarjoavat asiakkailleen mahdollisuuden kontrolloida omaa pelaamista muun muassa erilaisilla rahansiirto- ja muilla rajoituksilla. Suosittelemme käyttämään niitä aktiivisesti ja asettamaan muutenkin kontrolloimisen kannalta edistäviä rajoituksia mieluiten vaikka heti. Järkevintä on usein asettaa rajoitukset heti, kun on liittynyt uudelle nettikasinolle. Sellaisesta ei voi olla ikinä ainakaan haittaa. Siitä voi olla vain hyötyä.
Mahdolliset peliongelmat tai peliriippuvuudet ovat hyvin vakavia asioita, joiden kanssa on tosi kyseessä. Peliongelmat ja peliriippuvuudet ovat tehneet myös Suomessa aivan liian suurta tuhoa, ja vaikka monesti esimerkiksi mediassa nostetaan esille suuret taloudelliset tappiot, niin nyt ei puhuta rahasta. Kyse on elämästä. Keskimäärin meidän jokaisen elämässä tai lähipiirissä on ihminen tai ihmisiä, joilla on peliongelma tai peliriippuvuus. Sen vain pystyy salaamaan karmeasti aivan liian pitkään.
Peliongelmasta tai peliriippuvuudesta kärsivä henkilö ei monesti myönnä tilannettaan edes itselleen tai jos myöntää itselleen, niin ei kuitenkaan varsinkaan häpeän takia uskalla lähteä hakemaan apua. Tämä on sellainen asia, johon on onneksi tulossa koko Suomen mittapuulla kehitystä parempaan. Esimerkiksi pelaamisesta aiheutuneet taloudelliset vaikeudet koetaan monesti ihmisen omana vikana, vaikka se on aivan käsittämätön ja naurettava väite, jota onneksi käytetään yhä vähemmän.
Hae apua peliongelmiin.
Uudet nettikasinot sivun yhteenveto
Olemme nyt käyneet uuden nettikasinon valintaoppaan myötä läpi kattavasti asioita ja ominaisuuksia, joita asiakkaiden on hyvä miettiä valittaessa uutta rahapelisivustoa. Tietyt tekijät ovat aina pakollisia alkaen luotettavuudesta ja turvallisuudesta, mutta monet jutut ovat myös makuasioita, joista pelaajat voivat ajatella eri tavalla. Valinnanvaraa on kuitenkin myös tulevaisuudessa hurjasti ja jokainen pelaamisen ystävä voi löytää itselleen parhaiten soveltuvat nettikasinot.
Lopuksi haluamme todeta, että teemme yhteistyötä ainoastaan luotettavien, turvallisten ja testattujen nettikasinoiden kanssa, jotta voit löytää halutessasi kauttamme itsellesi uuden rahapelisivuston. Teemme yhteistyötä vain kunnollisten nettikasinoiden kanssa, jotka hoitavat ruutunsa asiallisesti, toimivat asiakkaiden näkökulmasta ja vähintään yhtä tärkeänä asiana edistävät vastuullista pelaamista. Huippuluokan nettikasino ei ole mitään, jos se ei huolehdi vastuullisesta pelaamisesta.
Sinua saattaa myös kiinnosta PikaSuomi sivusto, josta löydät vain uudet verovapaat nettikasinot ilman rekisteröintiä. Uusille pelaajille suosittelemme listaa parhaat kasinot 2023.

Uusimmat nettikasinot
Uudet nettikasinot 2023
2 kierrosta talletettua euroa kohden 1000 kierrokseen asti
10 superspinniä + rakeback + 10% cashback. Livekasino: 100% 200€.
Jopa 15% cashback
Kasino: 100% 200€. Vedonlyönti: 100% 100€ tai 25€ ilmaisveto
200 % 1000 € + 10 % päivittäinen cashback
120% 240€ + 30-100x. Kryptotarjous 50% 50mBTC/1000€ + 100x + 1 Bonus Crab. Viikottainen jopa 15% cashback.
100% 500€ + 200x Big Bass Bonanza, päivittäinen 5-10% cashback
Kasino: 100% 500€ + 200x, Vedonlyönti: 100% 200€
Kasino: 100% 200€, ilmaiskierroksia talletuksen verran. Vedonlyönti: 100% 100€
Kasino: 120% 600€, Vedonlyönti: 100% 200€
100 % 100 € tai kasinolle 150 % 150 €
200% 200€
150% 200€ + 20x
Kasino: 100% 100€ + 30x. Vedonlyönti: 20€ ilmaisveto 20€ talletuksella (voit saada bonuksen 5 kertaa)
Talletuksella Bonuswheel pyöräytys
Talleta ja saat 100 ilmaiskierrosta
100% 500€ + 200x
100 % 200 € + 100 ilmaiskierrosta
125 % 500 €
100% 700€ + 50x
Bonukset aktiivisille asiakkaille
Kasino: Talleta 10€ tai enemmän ja nappaa 10 super spinniä Reactoonz-peliin. Vedonlyönti: 100% 150€
100 % 200€ + 30
100x + 10% cashback viikottain
Katso myös kattavammin kaikki nettikasinot ja päivän tarjoukset!